Pyhä Johannes Venäläinen

Pyhä Johannes syntyi 1600-luvun lopulla Ukrainassa ja kasvoi hurskaassa ortodoksisessa ympäristössä. Venäjän ja Turkin välisen sodan aikana (1711–1718) hän taisteli Pietari Suuren armeijassa. Taisteluissa Mustanmeren rannikkoalueesta tataarit ottivat hänet sotavangiksi yhdessä tuhansien muiden venäläissotilaiden kanssa ja myivät hänet Konstantinopolissa turkkilaiselle ratsuväenosaston päällikölle.

Päällikkö vei Johanneksen kotiseudulleen Kappadokian Prokopiin. Asuinpaikaksi hänelle annettiin nurkkaus tallista. Häntä yritettiin käännyttää islamiin lyömällä ja pilkkaamalla. Silloin Johannes sanoi isännälleen: ”Sinä olet minun ruumiini mutta et minun sieluni valtias. Jos annat minun rauhassa harjoittaa uskontoani, tottelen auliisti käskyjäsi. Olen tyytyväinen asuinpaikkaani tallisi nurkassa, koska se tuo mieleeni Kristuksen, joka valitsi mieluummin makuupaikakseen Betlehemin seimen kuin ylellisen vuoteen. Sinun lyöntisikin minä kestän, niin kuin Kristus kesti sotilaiden lyönnit. Mutta vaikka kiduttaisit minua miten hirveällä tavalla tahansa, Kristusta en koskaan kiellä.” Isäntä, jolle kristinusko ei ollut tuntematon, asuihan Prokopin kylässä myös kristittyjä, liikuttui näistä sanoista ja hänen asenteensa orjaansa muuttui. Hän alkoi käyttäytyä tätä kohtaan ystävällisesti eikä enää puhunut mitään islamiin kääntymisestä.

Johanneksen tehtävänä oli huolehtia hevosista, ja kun hänen isäntänsä ratsasti jonnekin, hänen piti seurata tätä jalkaisin, niin kuin orjalle kuului. Halpa-arvoinen asema ei häirinnyt häntä, sillä hänelle oli pääasia saada pysyä uskossaan. Kylän kristillinen kirkko, joka oli omistettu pyhälle Georgiokselle, oli lähellä hänen isäntänsä taloa. Johannes vietti usein öitään rukoillen polvillaan sen ulkoeteisessä. Palvelijatovereittensa kanssa hän tuli hyvin toimeen ja auttoi heitä mielellään välittämättä siitä, että he joskus pilkkasivat ja ivailivat häntä.

Johanneksen ahkera työ ja suuret hyveet, jotka vetivät hänen päälleen Jumalan siunauksen, heijastuivat myös hänen isäntänsä elämään. Tästä tuli paikkakunnan rikkain ja kunnioitetuin mies. Kiitokseksi osakseen tulleista hyvyyksistä hän päätti tehdä pyhiinvaelluksen Mekkaan, mikä muutenkin kuuluu kunnon muslimin velvollisuuksiin. Useita viikkoja miehensä lähdön jälkeen hänen vaimonsa järjesti heidän sukulaisilleen ja ystävilleen suuret pidot, että he kaikki toivottaisivat hänen puolisolleen onnellista paluumatkaa. Kun Johannes meni huoneeseen tarjoilemaan pilafia (eräänlainen riisipata), joka oli hänen isäntänsä lempiruokaa, vaimo huudahti: ”Kuinka talon isäntä iloitsisikaan, jos hän saisi syödä tätä herkullista pilafia!” Johannes rukoili hiljaa mielessään ja pyysi sitten, että emäntä antaisi hänelle lautasellisen pilafia, niin että hän voisi lähettää sen isännälleen. Kun emäntä hymyillen antoi hänelle lautasen täynnä tätä herkkua, vieraat laskivat leikkiä Johanneksen kustannuksella arvellen hänen tahtovan itse syödä sen.

Johannes meni kuitenkin ruokalautasen kanssa talliin ja rukoili: ”Herra, Sinä joka muinoin lähetit profeetta Habakukin Babyloniin viemään ruokaa leijonien luolassa olevalle Danielille[1], kuule minun rukoukseni ja toimita tämä ruokalautanen isännälleni!” Sen jälkeen Johannes palasi juhlavieraiden luo ja ilmoitti, että ruoka oli mennyt kohteeseensa. Kaikki purskahtivat nauruun.

Mutta kun isäntä aikanaan palasi kotiin mukanaan lautanen, johon oli kaiverrettu hänen nimikirjaimensa, ja kertoi löytäneensä sen eräänä iltana teltastaan täynnä herkullista pilafia, kaikki olivat ällikällä lyötyjä. Huutaen hämmästyksissään Allahia avukseen koko perhe ja heidän ystävänsä alkoivat osoittaa suurta kunnioitusta kristittyä orjaa kohtaan. Isäntäväki tahtoi päästää hänet vapaaksi ja antaa hänelle hyvän asunnon. Johannes halusi kuitenkin pysyä entisessä asemassaan ja sanoi hämärän tallin olevan hyvä rukouspaikka. Pilafilautanen, joka on säilynyt meidän päiviimme saakka, on nykyisin Evian Prokopin kirkossa Kreikassa.

Johanneksen hurskas ja työteliäs elämä jatkui vielä useita vuosia. Kun hän sitten sairastui, hän pyysi yhtä seudun kristityistä papeista tuomaan hänelle pyhän ehtoollisen. Tämä kuitenkin pelkäsi viedä pyhää sakramenttia islamilaiseen taloon, koska muslimit saattaisivat kenties häpäistä pyhät lahjat. Niinpä hän kätki ehtoollisen kovertamaansa omenaan, jonka sitten antoi tallissa Johannekselle. Näin tämä sai pyhät lahjat matkaevääkseen ikuiseen elämään. Toukokuun 27. päivänä 1730 Johannes pääsi lopulta Jumalan lasten kunniakkaaseen vapauteen. Hänen isäntänsä kutsui paikalle Prokopin papit ja arvovaltaiset kristityt ja antoi heille luvan haudata hänen ruumiinsa kristittyjen hautausmaahan. Osoituksena arvostuksestaan orjaansa kohtaan hän lahjoitti arvokkaan peitteen arkun päälle pantavaksi.

Kolme ja puoli vuotta myöhemmin eräs iäkäs pappi näki unessa Johanneksen, joka pyysi häntä kaivamaan esiin reliikkinsä. Tämä ihmetytti pappia, koska Johannesta ei tuolloin vielä yleisesti pidetty pyhänä. Pian kuitenkin pappi ja muutamat muut kristityt alkoivat nähdä tulisen patsaan laskeutuvan keskiyöllä taivaasta Johanneksen haudalle. Tämän jälkeen pappi yhdessä parin kristityn miehen kanssa meni haudalle kaivaakseen sen auki. Pyhän ruumis löytyi maatumattomana ja levitti ympärilleen hyvää tuoksua. Täynnä hengellistä riemua he nostivat ruumiin haudasta ja kantoivat sen Pyhän Georgioksen kirkkoon, jonka eteisessä Johanneksella oli ollut tapana rukoilla. Ruumis sijoitettiin reliikkiarkkuun alttarin alle.

Heti pyhä Johannes alkoi tehdä ihmeitä ja kirkosta tuli Kappadokian kristittyjen pyhiinvaelluspaikka. Eikä vain kristittyjen, sillä pyhä Johannes auttoi myös muslimeja. Turkkilaiset sotajoukot Osman-paššan johdolla tahtoivat vuonna 1832 yöpyä Prokopissa matkallaan kukistamaan Egyptissä puhjennutta kapinaa. Suurin osa Prokopin turkkilaisista, jotka olivat janitsaareja, vihasi Osmania eikä tahtonut päästää tätä alueelleen. Turhaan alueen kristityt yrittivät varoittaa heitä seuraamuksista. Kun mikään ei auttanut, kristityt pakenivat vaimoineen ja lapsineen ympärillä oleviin kristittyjen kyliin jättäen Prokopiin vain vanhukset. Seuraavana päivänä Osman hyökkäsikin Prokopiin, ja sotilaat alkoivat heti tappaa ja ryöstää. He tunkeutuivat myös Pyhän Georgioksen kirkkoon, missä he ryöstettyään ensin kaiken mahdollisen avasivat myös pyhän Johanneksen reliikkiarkun. He arvelivat löytävänsä siitä arvotavaraa, mutta kun sitä ei ollut, he nostivat hänen ruumiinsa pois arkusta ja kantoivat sen kirkon pihaan. Sitten he sytyttivät nuotion ja heittivät pyhän ruumiin tuleen. Ihmeellisesti pyhän Johanneksen ruumis vain mustui vähän mutta säilyi palamatta. Turkkilaiset sotilaat kertoivat myöhemmin, että pyhä oli ilmestynyt liekkien keskellä ja alkanut uhkailla heitä. Kauhistuneina he jättivät ryöstösaaliinsa ja pakenivat alueelta.

Vuonna 1845 Prokopiin rakennettiin uusi suuri pyhälle Basileiokselle omistettu kirkko, jonne pyhän Johanneksen reliikit siirrettiin. Vuonna 1862 eräs nainen näki unen, että pyhä Johannes lähti reliikkiarkustaan ja piteli molemmin käsin kylän kreikkalaisen koulun kattoa, joka oli romahtamaisillaan. Todellakin seuraavana aamuna kyläläiset kuulivat yhtäkkiä valtaisan räsähdyksen ja koulun katto romahti, mutta ihmeen kautta kukaan koulun 20 oppilaasta ei loukkaantunut.

Kun väestönsiirrot Turkin ja Kreikan välillä toteutettiin vuonna 1922, Prokopin asukkaat ottivat mukaansa pyhän Johanneksen reliikit uuteen sijoituspaikkaansa Euboian (Evia) saaren Ahmet Agaan, joka sai uudeksi nimekseen Uusi Prokopi. Evakot rakennuttivat sinne pyhälle Johannekselle omistetun kirkon, jonne hänen reliikkinsä asetettiin näkyvälle paikalle kirkkosaliin.

Nykyisin Pyhän Johannes Venäläisen kirkko on yksi Kreikan tunnetuimmista pyhiinvaelluspaikoista. Pyhän Johannes Venäläisen elämästä ja hänen uudemmista hämmästyttävistä ihmeistään kertova kirja on ilmestynyt myös suomeksi.[2]

Pyhiesi rukouksien tähden Herra Jeesus Kristus armahda meitä. Aamen.


[1] Lisäyksiä Danielin kirjaan, luku Beel ja lohikäärme: 33–39. Vanhan testamentin apokryfikirjat, 344.

[2] Isä Ioannis Vernezos: Pyhä Johannes Venäläinen. Pyhän Kosmas Aitolialaisen Veljestö 2003.

Tulostettava sivu