Afrikan pyhät marttyyrit

Espanjasta tuli vuonna 429 Pohjois-Afrikkaan 80 000 vandaalin joukko, joka aloitti silmittömän ryöstämisen, hävittämisen ja murhaamisen. Alle kymmenessä vuodessa he saivat haltuunsa kaikki roomalaisten alueet. Heidän johtajansa Genseric tunnustautui areiolaiseksi, mutta ei sen tähden että olisi halunnut olla kristitty vaan pelkästä vihasta Roomaa kohtaan. Hän aloitti Pohjois-Afrikan ortodoksisten kristittyjen parissa vainon, joka oli pidempi ja julmempi kuin yhdenkään pakanallisen Rooman keisarin.

Genseric ryhtyi kaikkialla ensimmäiseksi ahdistamaan julmasti papistoa. Joitain piispoja hän karkotti ja toisia määräsi kuolemaan ja kidutettavaksi. Hän otti basilikoja areiolaisten käyttöön ja määräsi jousimiehiään ryntäämään ortodoksien kirkkoihin kesken palveluksia ja ampumaan uskovia. Pappeja otettiin kiinni ja kidutettiin, kunnes he luovuttivat kirkon omaisuuden. Niitä pappeja, jotka antoivat periksi, he taasen syyttivät omaisuuden piilottelusta ja kiduttivat lisää. Erityisen inhottavia kidutuksia he keksivät pakottaakseen ortodokseja ottamaan areiolaisen kasteen. Joidenkin suut täytettiin haisevalla liejulla, toisia ruoskittiin kasvoihin. Monille juotettiin väkisin suuria määriä merivettä tai viinietikkaa vuohennahkaisista leileistä, joita painettiin heidän kasvojaan vasten.

Joulukuun 7. päivänä kirkko muistelee erityisesti erästä seurakuntaa, jonka vandaalit polttivat kuoliaaksi. Nämä kristityt olivat vainojen takia paenneet erämaahan, jossa he olivat viettämässä pyhää ehtoollisjumalanpalvelusta kaikessa hiljaisuudessa, kun vandaalit ympäröivät kirkon ja sytyttivät sen palamaan. Sisällä olleet lauloivat ylistystä Herralle viimeiseen hengenvetoonsa asti.

Samana päivänä vietetään myös niiden Karthagon 300 uskovan kunniakasta muistoa, jotka valitsivat mieluummin kuoleman kuin ottivat harhaoppisten kasteen. Heidän pappejaan kidutettiin julmasti: kaksi heistä sahattiin kappaleiksi, ja 60:n kieli revittiin irti, mutta sekään ei estänyt heitä jatkamasta ortodoksisen uskon tunnustamista.

Gensericin kuolema vuonna 454 tarjosi vain lyhyen hengähdystauon, sillä hänen seuraajansa Huneric (477–484) ja Gonthamud (484–497) jatkoivat vainoa entistä raivokkaammin. Papistoa ajettiin erämaahan – heidän lukumääräkseen mainitaan 4970 – ja jätettiin kuolemaan berberien käsissä. Vuonna 485 kaikki alueen 466 ortodoksista piispaa houkuteltiin tulemaan Karthagoon ”teologisiin neuvotteluihin”. Vandaalien johtaja ilmoitti kuitenkin yksipuolisesti, että mikäli piispat eivät kääntyisi areiolaisuuteen, heitä rangaistaisiin ja heidän kirkkonsa takavarikoitaisiin. Piispoilta otettiin kaikki omaisuus mitä heillä oli mukanaan, ja heidät ajettiin ulos kaupungista kuin kerjäläiset. Myös moni maallikko jäi tuolloin barbaarien julmuuden armoille. Kaiken lisäksi samoihin aikoihin puhkesi myös rutto ja nälänhätä.

Kristitty Luoteis-Afrikka eli vandaalien raskaan ikeen alla lähes sata vuotta. Muutamat rauhaisat jaksot toivat helpotusta ortodoksisten kristittyjen elämään. Heillä oli esikuvanaan monien rohkeiden piispojen ja tunnustajien esimerkki. Rauhan alueelle toi vasta keisari Justinianos I, joka valtasi alueet takaisin vuonna 523. Läntisen Pohjois-Afrikan kristillisyys ei kuitenkaan koskaan enää toipunut sellaiseen loistoon, joka vallitsi vandaalien invaasiota edeltäneenä aikana. Vandaalien toimet olivat niin julmia, että nimitystä ”vandalismi” alettiin sittemmin käyttää mistä tahansa järjettömästä pahanteosta.

Tulostettava sivu