Pyhä Wilfrid Yorkilainen

Pyhä Wilfrid (Walfridus, Willferder) syntyi ylimysperheeseen Northumbriassa Englannissa vuonna 634. Hän liittyi 13-vuotiaana kuningas Oswyn hoviin, jossa hänestä tuli kuningatar Eanfledan suosikki. Kuningatar lähetti hänet opiskelemaan kelttien hallitsemalle alueelle Lindisfarneen. Wilfrid jatkoi opintoja Canterburyssa pyhän Honoriuksen johdolla kallistuen roomalaisten liturgisten käytäntöjen puolustajaksi.

Vuonna 653 Wilfrid lähti mantereelle. Hän vietti vuoden Lyonissa, jossa hän kieltäytyi avioliittotarjouksesta ja otti vastaan munkiksivihkimyksen roomalaisen käytännön mukaan. Wilfrid matkasi seuraavaksi Roomaan ja opiskeli siellä ylidiakoni Bonifatiuksen johdolla kanonista lakia. Paluumatkallaan hän vietti kolme vuotta Lyonissa, jossa hän sai läheltä seurata, millainen valta ja vastuu piispoilla oli mantereella. Poliittisten murhien ja juonittelujen yltyessä hän katsoi parhaaksi palata Englantiin vuoden 660 tienoilla. Wilfrid nimitettiin johtajaksi Riponin luostariin, jossa hän otti käyttöön roomalaiset liturgiset käytännöt ja pyhän Benediktuksen säännön. Munkit eivät kuitenkaan halunneet luopua kelttiläisestä traditiostaan vaan lähtivät kotiseudulleen Melroseen.

Wilfridin johdolla roomalainen traditio alkoi yleistyä Pohjois-Englannissa. Kelttiläisten ja roomalaisten tapojen yhteentörmäystä kokoonnuttiin selvittämään Whitbyn kirkolliskokoukseen vuonna 663, jonka avauspuheessa kuningas Oswy vaati yhtenäistä käytäntöä pääsiäisen ajankohdan määrittämiseen. Pyhä Colman Lindisfarnelainen puolusti kelttiläistä laskutapaa sanoen sen periytyvän apostoli Johannekselta. Wilfrid vastasi Rooman laskutavan olevan peräisin apostoli Pietarilta, ja kuningas Oswy asettui hänen puolelleen.

Wilfridin kannan voitettua hän lähti Ranskan Compiegneen, jossa hänet vihittiin Yorkin piispaksi. Palattuaan hän sai huomata, että Englannissa piispanvirkaan oli sillä aikaa vihitty pyhä Chad (2.3.). Kanonisesti sekavassa tilanteessa Wilfrid palasi Riponiin, kunnes Canterburyn uusi arkkipiispa pyhä Teodor (19.9.) asetti hänet vuonna 669 Yorkin esipaimeneksi. Seuraavat vuodet olivat menestyksekkäitä Wilfridille ja hänen johtamalleen kirkolle. Hän rakennutti useita kirkkoja ja luostareita. Mutta kun Wilfrid rohkaisi seuraavan kuninkaan Egfridin vaimoa Etheldredaa lähtemään luostariin, kuningas kosti vaatimalla Teodoria ensin jakamaan Yorkin hiippakunnan neljään osaan, ja lopulta Wilfrid pantiin tyystin viralta. Wilfrid matkusti Roomaan valittamaan päätöksestä – tämä oli ensimmäinen anglosaksisen piispan vetoomus Rooman paaville. Matkalla Wilfrid vietti vuoden Friisinmaalla lähetystyötä tehden. Tästä sai alkunsa anglosaksien harjoittama manner-Euroopan lähetys. Vuonna 679 paavi Agatho palautti Wilfridin aseman, mutta Wilfridin palattua Englantiin Egfrid sulki hänet vankilaan yhdeksäksi kuukaudeksi ja lähetti hänet sitten pois omalta alueeltaan.

Wilfrid siirtyi Sussexiin, joka oli anglosaksisen Englannin viimeinen pakanuuden linnake. Hän työskenteli kaikin voimin eteläsaksien pelastuksen eteen ja sai käännytettyä lähes kaikki alueen asukkaat. Sen jälkeen Wilfrid perusti luostarin Selseyhin kuningas Ethelwalhin lahjoittamalle maa-alueelle. Kuningas Egfridin kuoltua taistelussa vuonna 685 Wilfrid tapasi arkkipiispa Teodorin, joka pyysi anteeksi menettelyään Wilfridiä kohtaan. Seuraava kuningas Aldfrid kutsui Wilfridin takaisin Riponiin vuonna 686, mutta viiden vuoden kuluttua hänkin karkotti Wilfridin.

Wilfrid siirtyi Merciaan, jossa hän kuningas Ethelredin kutsumana toimi Leicesterin alueen piispana ja perusti seudulle useita luostareita. Vuoden 703 kirkolliskokous määräsi kuningas Aldfridin pyynnöstä Wilfridin jättämään piispuutensa ja palaamaan Riponiin. Wilfrid lähti vielä kerran Roomaan, jossa paavi Johannes VI (701–705) vahvisti hänen asemansa. Ratkaisuun päästiin kuitenkin vasta kuningas Aldfridin tehdessä kuolemaa vuonna 705: hän katui toimiaan Wilfridiä vastaan, ja Wilfrid nimitettiin Hexhamin piispaksi.

Paljon vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta kärsinyt pyhä Wilfrid nukkui pois Pyhän Andreaksen luostarissa Oundlessa vuonna 709 ollessaan vierailulla Merciaan perustamissaan luostareissa. Hän määräsi keräämänsä omaisuuden jaettavaksi neljään osaan: yksi kirkoille, toinen köyhille, kolmas hänen kanssaan karkotetuille ja loput luostarien johtajille, ”jotta he voisivat ostaa kuninkaiden ja piispojen ystävyyttä”, kuten hän pisteliäästi totesi. Pyhä Wilfrid haudattiin Riponiin, ja hänen kunnioituksensa levisi koko Englantiin. Hänelle omistettiin keskiajalla 48 kirkkoa.

Tulostettava sivu