Olet täällä

Arkkipiispan katsaus kirkkovuoteen 2016–2017

Kirkkovuosi alkoi historiallisten temppelien juhlilla.  

Turussa juhlittiin (4.9.) marttyyri Aleksandran kirkon vihkimisen 170-vuotisjuhlaa ja Vaasassa (17.–18.9.) Pyhän Nikolaoksen kirkon 150-vuotisjuhlaa.

Niiden välissä vietettiin (11.9.) myös Helsingin Kampin synagogan 110-vuotisjuhlaa.

Kirkkovuosi huipentui Pyhän Kolminaisuuden kirkon ja seurakunnan 190-vuotisjuhliin Helsingissä (26.–27.8.)

Valamon kansanopiston avaamisesta tuli kuluneeksi 30 vuotta. Sitä juhlittiin liturgialla ja juhlalla Valamossa (30.10.).

Maaliskuussa valitut kirkolliskokousedustajat (1.6.2016–31.5.2019) kokoontuivat ensimmäiseen kirkolliskokoukseen Valamoon 28.–30.11.

Tallinnan ja Viron metropoliitta Stefanos toi Ekumeenisen patriarkan Bartolomeoksen tervehdyksen Lintulan Pyhän Kolminaisuuden luostariin, jossa vietettiin (16.12.) kiitosjuhlaa virkaanasettamiseni 15-vuotispäivän kunniaksi.

Ortodoksisen seminaarin peruskorjatut rakennuksen vihittiin (11.1.) käyttöön Joensuussa.

Laskiaisviikon keskiviikkona (22.2.) pidettiin Pyhien Sakariaan ja Elisabetin kirkon ekumeeninen luovutusjuhla Savonlinnassa.

Armenian katolikos ja patriarkka Karekin II vieraili (18.–22.3.) seurueineen Helsingissä, Kuopiossa, Valamossa ja Joensuussa.

Suuren viikon ja pyhän pääsiäisen 2017 vietin Pyhimmän Jerusalemin patriarkan Teofiloksen ystävällisestä kutsusta ylösnousemuskaupungissa Jerusalemissa.

Kesäkuussa tuli kuluneeksi 40 vuotta Valamon Kristuksen kirkastumisen kirkon vihkimisestä (4.6.) ja viisi vuotta (17.6.) Lintulan luostarin igumenian Marinan kuolemasta.

Profeetta Elian kirkon vihkimisen 60-vuotisjuhlia vietettiin Iisalmessa Iljan praasniekkana (19.–20.7.).

Elokuussa juhlittiin Valamossa (6.8.) igumeni Sergein 20 vuotta jatkunutta kautta luostarin johtajana ja Viipurissa (18.–20.8.) Moskovan ja koko Venäjän patriarkan Kirillin johdolla hiippakunnan 125-vuotisjuhlia.

Kirkkojen, puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen johdon perinteinen tapaaminen pidettiin johdollani Kuopiossa (21.8.). Siihen ottivat osaa kenraali Jarmo Lindberg, kenraaliluutnantti Jaakko Kaukanen, Turun ja Suomen arkkipiispa Kari Mäkinen, kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo, kenttäpiispa Pekka Särkiö, kenttärovasti Janne Aalto ja ortodoksisen seminaarin johtaja pastori Mikko Sidoroff.

Uusia pappeja vihittiin Joensuuhun (Mikko Mentu 26.9.) ja Helsinkiin (Anssi Jalonen 23.7., Johannes Lahtela 15.8., Juuso Vola 27.8.).

Diakoneja vihittiin Joensuuhun (Joonas Ratilainen 26.9.), Helsinkiin (munkki Foma 19.3.) ja Iisalmeen (Otto Laukkarinen 13.8.).

Kutsun tuonilmaisiin saivat rovasti Leo Huurinainen (24.6.) ja rovasti Kosti Heikkinen (23.8.).

"Arvot ovat memoriaa"

Vuoden aikana Suomessa keskusteltiin monella foorumilla arvoista. Yksi tällaisista arvokeskusteluista käytiin Turun kirjamessujen yhteydessä (30.9.), jossa Euroopan kristillisiä arvoja pohdittiin yhdessä arkkipiispa Kari Mäkisen ja presidentti Tarja Halosen kanssa.

Paneelin teema ”Suomi suurten valintojen edessä. Mille eurooppalaisille arvoille Suomea rakennetaan?” toi esille monia mielenkiintoisia näkökulmia.

Meille ortodokseille arvot ovat ennen kaikkia muistia, memoriaa.

On vaikeaa sisäistää arvoja, joilla ei ole kiinnekohtaa historiassa. Sen vuoksi termit kuten ”tasa-arvo” tai ”monikulttuurisuus” pitäisi avata johonkin historiasta tuttuun.

Eurooppalaisuuden dilemma syntyi toisen maailmansodan jälkeen. ”Eurooppalaisilla” arvoilla tarkoitetaan usein Berliinin, Brysselin tai Tukholman arvoja, joiden vastavoimana ovat Kiovan, Jerevanin tai Moskovan arvot.

Jos monikulttuurisuus on eurooppalainen arvo, ei sen raja voi kulkea Riianlahdelta Adrianmerelle!

Eurooppalaiset arvot ovat laajempia kuin maantieteellisen Euroopan rajat.

Eikö Kanadakin ole arvoiltaan eurooppalainen?

Ennen eurooppalaisten arvojen määrittelyä on käytävä myös läpi, mistä tulevat maanosamme ortodoksiset, katolilaiset tai protestanttiset arvot ja millaisina ne voivat yhdessä tai erikseen muodostaa Euroopan kristilliset arvot.

Ortodoksit suhtautuvat penseästi hengellisten ja maallisten asioiden jakoon. Tästä johtuu se, että esimerkiksi Lutherin mukainen avioliiton määrittäminen ei sakramentiksi, vaan maalliseksi asiaksi ei mahdu vanhan kirkon logiikkaan.

Idän ortodoksisen kirkon edustajina on myös syytä korostaa, miten moderni islamofobia on Euroopan lännen ilmiö.

Balkan ja itäinen Eurooppa ovat eläneet vuosisatoja sovussa eurooppalaisen islamin kanssa. Bosnian, Kazanin, Krimin ja Volgan alueiden islamilaiset kansat ovat identiteetiltään eurooppalaisia siinä missä alueiden muiden uskontojen edustajat.

Kansallisuus ja etnisyys ovat historiallisesti eri asioita.

On tärkeää, että valtio ymmärretään eri etnisten ryhmien liittona eikä yhden uskonnon tai kielen määrittäminä entiteettinä. Tämä käy kuitenkin yhä vaikeammaksi, mitä kauemmaksi historiassa mennään.

Keitä olisivat kansallisuuden nykykriteerein esimerkiksi gootit, frankit, rosit tai venäläiset? ”Kansat” olivat ennen kansallisvaltioita paikallisidentiteettejä.

Reformaatio muutti tätä kuvaa luomalla demokratisoidun uskonnollisuuden.

Kärjistäen voisi sanoa, että katolilainen ymmärrys ”palkkiosta taivaassa” muuttui reformaation seurauksena ”palkkioksi maan päällä”.

14.10.2017 Aamun Koittoon 5/2017

 

© Suomen ortodoksisen arkkipiispan kanslia, Liisankatu 29 A 8, 00170 Helsinki, puh. 020 6100 240, helsingin.hiippakunta@ort.fi